”Mä sanon viimeisen sanan ja se on EI!” Vai sanonko?

Miksi joskus on vaan niin vaikeaa sanoa ei? Heti alussa täytyy todeta että vastausta en ole löytänyt, vaan maanantaiaamun pohdintaa aiheeseen liittyen.

Kuinka usein löydät itsesi tilanteesta, jossa huomaat suustasi jälleen tulevan sanat ”Minä voin tehdä”/”Kyllä minä hoidan”/”Tottakai onnistuu”? Ja hetken päästä kiroat itseäsi, miksi en osannut kieltäytyä?

Vaikeuteen sanoa ei on varmasti monia syitä. Jollekin se voi olla opittu tapa, jo esimerkiksi kotona vanhemmilta tullut malli. Joillain se voi liittyä toisen ihmisen miellyttämisen tarpeeseen, ei haluta ottaa riskiä että toinen ei enää pidäkkään sinusta kieltäytymisen jälkeen. Joku voi vastata ”kyllä”, vaikka tietää ettei pysty pyydettyä tehtävää toteuttamaan. Tässä saattaa olla kyse omasta korvaamattomuuden tunteesta, tai halusta olla hyvä tyyppi.

On toki hieno tunne, kun juuri SINUA pyydetään johonkin, juuri SINUN osaamistasi tarvitaan. Siitä kannattaa aina olla kiitollinen. Mutta kiitollisuuden tunne on syytä erottaa siitä, haluatko ja pystytkö auttamaan, vai haluatko vain miellyttää?

Jos käy niin, että saan suustani sanan ”Ei”, koen suurta tarvetta selittää toiselle osapuolelle miksi näin. Ja ehkä myös itse odotamme selityksiä jos joku muu kieltäytyy. Tekeekö ihmisestä huonon, jos ei ole selitystä kieltäytymiselle? Vai onko selittely kohteliaisuutta? En tiedä, mutta itse kiinnitin tähän huomiota kun lähiaikoina rohkaisin mieleni ja kieltäydyin tarjotusta tehtävästä. Huono omatunto tuli heti, ja hirveän pitkä selvitys perään miksi kieltäydyn. Ja näin jälkikäteen tarkasteltuna huono omatunto johtui tunteesta, että tuotan toiselle ihmiselle pettymyksen kieltäytymällä. Selityksellä haenkin ehkä hyväksyntää toisen ihmisen lisäksi myös itseltäni, oikeutusta sille että en voi auttaa toista.

Jokaisen luulen tietävän lähipiiristään sen tyypin (tai ehkä olet itse sellainen), joka tuntuu hukkuvan niiden kaikkien tehtävien alle, joita hän haalii itselleen. Kaikki on hyvin niin kauan, kun tekeminen on mieluista, eikä nämä aiheuta huonolaatuista stressiä. Jos nämä kuitenkin alkavat aiheuttaa ylimääräistä päänsärkyä, unettomuutta, enemmän ärsytystä kuin nautintoa, on syytä miettiä voisiko jostain luopua, jostain kieltäytyä.

Kaikkeen ei tarvitse suostua, on OK sanoa ei. Ja mielestäni siihen ei aina tarvitse edes olla perusteluja. Ja tarvitseeko kaikkeen olla aina vastaus siltä seisomalta? Voisiko joskus sanoa vaikka ”en tiedä vielä, selvittelen ja palaan asiaan”?

-Jonna-

SHARE IT: